perjantai 12. tammikuuta 2018

50. InBody-mittaus

Hyvää perjantaita!

Suoraan aiheeseen: kävin nimittäin, kuten otsikosta voi päätellä, viikko sitten InBody-mittauksessa, kun mulla oli siihen työn kautta mahdollisuus. Homma vähän hirvitti, mutta koska täytin keskiviikkona 10. päivä 25 vuotta, päätin suhtautua mittaukseen aikuismaisen rauhallisesti ja analyyttisesti.


Perinteisesti olen ollut aika kriittinen omasta vartalostani. Etsin jatkuvasti vikoja ja parannettavia kohtia, vaikka osaan toki hyvinä päivinä olla itseeni myös tyytyväinen. Pitäisi olla pienempi rasvaprosentti ja koska olen tällainen pulkannaru, haluaisin enemmän lihasta vähän joka paikkaan. Mutta toisaalta olen kyllä ihan kauhea kaappi, että olis kuitenkin ehkä kiva olla vähän hoikempi. Elämä on välillä aika hankalaa, kun en oikein ota selvää, että mikä olisi edes mun omasta mielestäni hyvä.

En ole käynyt vaa'alla sitten viime kevään kuntokuurien, ja pelkäsin vähän nähdä, miten paljon olen vuoden takaisesta pullahtanut. Joulun ja uudenvuoden syöminkien ja etenkin tissuttelun jälkeen ei ollut mikään kovin luottavainen olo. Joka tapauksessa, kun tarvittavat analyysit oli tehty, ja saatiin paperi käteen, mittaaja tokaisi mun tuloksistani kuitenkin, että "Täähän on kun jostain oppikirjasta, kaikki arvot ihan just viitearvoissa!".

No, kyllähän sitä rasvaa löytyi tästä kehosta, mittauksen mukaan 15 kiloa. Toisaalta sitä kyllä kuuluukin olla jonkun verran 25-vuotiaan naisen kehossa. Mun painoisellani (InBodyn mukaan) jokainen arvo väliltä 12,6-20,1 kiloa on normaali määrä. Mikä tärkeintä, omalla kohdallani rasvaa ei ole kertynyt vyötärölle, ja takapuolessa pieni pehmuste näyttää vaan hyvältä. Rasvaprosentiksi kone mittasi mulle 23,6 %, normaalin rasvaprosentin huidellessa 18 ja 28 välillä.

Ainoa, mikä oli yhden pykälän viitearvosta, oli tasapaino ylä- ja alavartalon välillä - alavartalon hyväksi. Mutta sehän tarkoittaa vain..bootygains! Heh. Alavartalon lihaksisto oli hieman keskivertoa kehittyneempi, ylä- ja keskivartalo taas normaalin rajoissa. Jossakin aiemmassa mittauksessa oikea ja vasen jalkani olivat ihan hieman eri paria, mutta tällä hetkellä ne vaikuttaisivat grammalleen samankokoisilta. Jes! Käsien kohdalla taas epätasapaino - jok
a niissä on ollut niin kauan kun muistan - on edelleen olemassa. Vasen käsi oli jälleen vähän rasvaisempi ja lihaksikkaampi kaveriinsa verrattuna.. Olen yrittänyt kuroa eroa tekemällä käsiliikkeet pääsääntöisesti käsipainoilla, tai muuten yhdellä kädellä, mutta ei se vasen käsi vaan suostu kutistumaan, tai oikea ottamaan kiinni. Rasittavaa!



 Puolen kilon päässä ihannepainosta..

Toisaalta kelläpä ei jotakin pikkuvikoja olisi. Ovathan myös esim. mun kasvoni ihan toispuoleiset, ja korvat vähän eri tasolla. Mulla kuitenkin on ne kasvot ja korvat, sekä toimivat kädet ja jalat!

Voisihan sitä tietysti kesää kohti mentäessä yrittää taas siistiä ruokavaliosta ylimääräiset napostelut, jättää se viinin lipittäminen vähän vähemmälle ja selkeyttää treeniohjelmaa. Mutta turha murehtiminen täytyy kyllä lopettaa tähän paikkaan! Näillä treenimäärillä ja perusterveellisillä elämäntavoilla (siitä pienestä punaviinin kulutuksesta huolimatta) ei pitäisi kehonkoostumuksen kanssa olla hätäpäivää. Jotenkin sitä ei vaan sitten ehkä ole täysin käsittänyt, ettei ole enää se sippoinen 17-vuotias lukiolainen, joka hyppi kaiket päivät juoksumaton ja jumppasalin väliä ja karsasti ajatusta lihaksista. Olen kyllä GoGo:lle liityttyäni hiljalleen nostanut taas aerobisen määrää, ja se oikein hyvä jumppa- ja juoksukunto on mahdollista saavuttaa myös vähän rennommallakin asenteella niihin lukioaikoihin verrattuna. Riittävällä ruoalla, levolla ja jalkapäivillä silloin tällöin, plussana on tietysti myös pyöreämpi tarakka..

xx

maanantai 1. tammikuuta 2018

49. Welcome 2018





Joulu meni ja uusivuosi tuli. Vähän pidemmät vapaat oli todellakin hyvä ja rentouttava juttu, mutta nyt se tietääkin sitten työntekoa kesään asti.. Mulle kun ei ole vielä pahemmin talvilomia kertynyt. Onneksi meillä on kesäkuussa tiedossa reissu Espanjaan, ihanaa kun on taas jotain odotettavaa! Sitä ennen pitäisi vielä täyttää 25 vuotta ja juhlia parit kekkerit.

Oma tavoitteeni uudelle vuodelle onkin saada arjesta mukavaa ja keihtellä siihen vähän paremmat rutiinit. Toki tuon työnteon kanssa päivää on välillä haastavaa suunnitella, kun rytmi on aina niin epäsäännöllinen. Muhun on myös syksyn mittaan iskenyt pieni kriisi, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä työkuvioitteni kanssa. En ole millään muotoa valmis istumaan eläkeikään asti apteekin tiskillä, vaikka se nyt tällä hetkellä ihan mukavaa onkin. Musta olisi mahtavaa tehdä jotain ihan omaa juttuani, mutta inspiraatio sen suhteen, mitä se voisi olla, on ollut vähän kadoksissa. Se onkin yksi tavoite vuodelle 2018 - päättää, mitä haluan, ja liikkua kohti kyseistä tavoitetta.

Toki peruselementit, riittävä uni ja treenaamisen optimointi ovat aina sellaisia, joihin voisi kiinnittää paremmin huomiota. Väsyneenä masentaa ja ahdistaa, ja treeneihin lähteminen maistuu puulta.






Vuosi 2017 oli oikeastaan aika rankka, vaikka mahtui siihen myös paljon hyvää. Muutto takaisin Tampereelle, oma ensiasunto, valmistuminen ja vakityöpaikka. Toisaalta en päässyt jatkamaan koulussa, enkä oikein tiedä, haluaisinko edes enää tätä kyseistä jatkaakaan. Siihen tulokseen tulin, kun aloin syksyn mittaan miettiä, että eihän tutkinto oikeasti ole mikään leima otsassa, että yhtä lailla voin tehdä jotain ihan muutakin elämälläni, kuin mihin mut on koulutettu. Ja ehkä sitä kautta löytää jotain uutta mielenkiintoista, kouluttautua lisää, ja mahdollisesti hyödyntää ja yhdistellä osaamistani.

Mietin tosi paljon asioita ikään kuin tunnetilojen kautta, esimerkiksi siten, että millainen fiilis mulle tulee jossain tietyssä paikassa tai tilanteessa, tai jostakin ihmisestä, millainen tunnelma olinpaikassani vallitsee. Ja siltä musta on tuntunut vähän liikaakin kuluneen syksyn ja talven aikana. Ja jos joku asia tai olotila tuntuu häiritsevältä, mun tekisi vaan mieli häipyä, mutta aina niin ei voi tehdä, eikä häipyminen edes ratkaisisi mitään. Tarvitsen tavoitteita ja välitavoitteita, joita kohti pyrkiä. Muuten tuntuu helposti siltä, että ajelehdin vailla päämäärää. Pahinta onkin, kun ei osaa päättää, mitä haluaa. Koska se, että tietää mistä on tulossa ja minne on menossa on kaiken perusta.

Vuonna 2018 aionkin uskoa enemmän itseeni ja rakastaa itseäni, sekä tehdä asioita oman itseni vuoksi. En siksi, että joku muu pitää tiettyjä toimintamalleja hyväksyttävinä.

Kuvat musta: Janina <3

xx

maanantai 18. joulukuuta 2017

48. Sweet Potatoes

Päivät taas juoksevat, kun on niin paljon jouluvalmisteluita ja -fiilistelyitä tehtävänä ja koettavana. Töissäkin on aikamoinen viimeinen puristus ennen joulun vapaita, kahdeksan päivän työputki. Ja sitten onkin jo aatonaatto. Suurin osa lahjoista alkaa olla hyvällä mallilla, vaikka paljon ei olla kyllä tänä vuonna hankittu. Se tavaran hamstraus ja antaminen alkaa ahdistaa vuosi vuodelta enemmän, vaikka aina sitä haluaisi jotenkin muistaa läheisiään.





Hommattiin meille viime viikolla Bauhausista pieni "kuusi" koristeineen, ollaan tehty ainakin kolme kertaa joulutorttuja, juotu glögiä, ja syöty jo jouluruokaakin kerran. Mielestäni olen aika sopivasti jouluihminen, ja tykkään perinteistä. Ihan lokakuussa ei silti vielä tarvitse aloittaa joululaulumaratonia ja paistella kinkkua..

Joulustressi alkaa olla aika tapissa, sen huomaa myös töissä. Ihmisten vuosiomavastuut ovat tälle vuodelle täyttyneet, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki korvattavat lääkkeet kustantavat seuraavalle kolmelle kuukaudelle 2,5 € per lääke. Ja sitten kun niitä pillereitä on kymmentä erilaista käytössä, voi siinä muut joutua vähän jonottelemaan. Ensi vuoden alusta hinta taas pomppaa, kunnes omavastuut on maksettu, joten toki nyt kannattaakin nyhtää kaikki irti, mikä suinkin vain irti lähtee. En myöskään ymmärrä sitä, miksi ihmisille tulee aina niin suurena yllätyksenä, että sunnuntaisin ei kaupassa ole koko miehitys käytössä. Työnantajat myös harvemmin laittavat kauppaan sunnuntaiksi extratyöntekijää tuplapalkalla ihan sen perusteella, että asiakkaan mukaan henkilökuntaa on liian vähän, kun hän ei millään jaksaisi odotella palvelua muutamaa minuuttia.

Näkyy tuo stressi kyllä välillä ihan niissä työntekijöissäkin. Tilasin pari viikkoa sitten ihanan luomiväripaletin Morphelta, mutten ole ehtinyt vielä hakea sitä, sillä se toimitettiin n. kolmen kilometrin päähän Prismaan, johonkin väliaikaiseen noutopisteeseen. Aikaisempaa pakettia kyseisestä paikasta hakiessani, kysyin ihan ystävällisesti, miksi ihmeessä pikkupakettini tuli sinne, eikä lähipostiini 500 metrin päähän R-kioskille. Postin työntekijät, joita oli siis paikalla kolme, asettuivat riviin ja kulmat kurtussa puolustuskannalla tekivät selväksi, että jouluruuhkan aikaan näin nyt vain on. Kiittelin sitten vaan heitä ja toivottelin hyvät joulut. Saa nähdä, uskallanko palatakaan, ehkä odotan välipäiviin saakka, koska 27. päivä se mun pakettini roudataan sitten sinne lähi-Ärrälle. :-D





Tähän loppuun vielä meidän klassikkoresepti bataatista, kerran otsikossa niin lupasin. Kannattaa kokeilla, tämä on hyvää. Perinteisesti tämän kanssa tarjoillaan kalkkunaa, mahdollisimman pieniä säilykeherneitä (fr. petit pois), sekä kermakastiketta. Mutta eiköhän sovi kinkunkin kanssa.

SWEET POTATOES

  • 3 cup keitettyjä, muussattuja bataatteja (n. pari isoa bataattia)
  • ½ cup sokeria
  • ½ tl suolaa
  • 1/3 stick voita
  • ½ cup maitoa
  • tilkka viskiä 
Keitä bataatit, lisää muut ainekset. (Alkuperäisessä jenkkiversiossa on varmaan kolminkertainen määrä sokeria, mutta suomalaiseen makuun riittää vähän vähempikin..)

Topping
  • 1 cup murskattuja pecanpähkinöitä
  • 1/3 cup jauhoja
  • 1/3 stick voita
  • 1 cup fariinisokeria
Murskaa pähkinät esimerkiksi monitoimikoneessa. Lisää muut ainekset, sekoita. Kaada bataattimuusi vuokaan ja painele pähkinämurska päällimmäiseksi.

Uunita n. 35 min, 350 F°. (1 stick voita = n. 113 g, 1 cup = n. 2,4 dl)



xx

perjantai 8. joulukuuta 2017

47. Hello December!


Apua, joulukuu on jo hyvällä vauhdilla menossa kohti aattoa! Tuntuu, että kulunut syksy on taas tuntunut tosi raskaalta. Marraskuun lopussa ollaan yleensä kokattu thanksgiving-ateria perheen kanssa, mutta nyt kun vanhemmat karkasivat Australiaan kuukaudeksi, sekin perinne jäi tänä vuonna.

Oon erityisesti syksyn pimeimpään aikaan taipuvainen pineen melankoliaan. Perinteet ja yhdessäolo läheisten kanssa yleensä vähän lievittää sitä synkistelyä, kun joka viikolle on aina jotain pientä ja mukavaa odotettavaa. Ja vaikkei olisi, yritän pitää itseni kiireisenä hommaamalla kaikenlaista tekemistä, enkä yleensä malta vapaapäivinäkään olla vaan. Aina täytyy tehdä jotain tähdellistä, koska muutenhan se päivä menee ihan hukkaan! Välillä musta kuitenkin tuntuu, että olen vapaapäivien jälkeen vaan entistä väsyneempi. Joskus olisi siis hyvä osata vähän rentoutua.

Mulla kävi tänään asiakas, joka oli jo pidemmän aikaa joutunut syömään purkista prednisolonia, eli kortisonia. Asiakas kertoi, että paino oli noussut 10 kiloa kuurin aikana. Stressi nostaa myös kortisolitasoja, joten ei se kovin terveellistä voi olla painaa jatkuvalla syötöllä menemään. Seuraavan kerran lomailen sitten ensi kesänä, koska talvilomaa ei ehdi vielä nykyisestä työpaikasta kertyä. Ei sillä, etten viihtyisi töissä, mutta onneksi jouluna on edes muutama päivä vapaata!






Ehkä tässä on ollut jotenkin vaikeuksia totutella aikuisten töihin ja työaikoihin. Siihen, että pitää olla tietyssä paikassa tiettyyn aikaan ja tietyn aikaa. Kouluun kun ei ollut kolmeen vuoteen ihan aina pakko mennä, hommat sai suurelta osin hoitaa kotoa käsin silloin kun huvitti. Edellisen kerran, kun tein täyttä työaikaa, vietin lukion jälkeistä välivuotta tarjoilijana kiireisessä ravintolassa. Aika on ehkä vähän kullannut muistoja, mutta kyllä mä silloin olin pakostakin työn fyysisyyden takia tosi väsynyt. Monesti pääsin sängystä ylös vasta, kun oli pakko, ja töistä päästyä olin niin uupunut siitä ravaamisesta, että olisi vain tehnyt mieli kaatua sänkyyn. Silti pakotin itseni vielä salille ja ryhmäliikuntaan, joten aika poikki on täytynyt pienen ihmisen olla.

Nyt toki työ on mielekkäämpää, mutta vastuu kodin hoitamisesta on siirtynyt itselle. Jos jääkaapissa ei ole mitään syötävää, tai vessapaperi on loppu, sitä on pakko lähteä kauppaan ihan omin jaloin.





Käytiin itsenäisyyspäivänä Kalevankankaan hautausmaalla sankarihaudoilla, mutta se reissu oli kyllä rehellisesti sanottuna aikamoinen fiasko. Kutakuinkin koko Tampere oli tunkenut sinne aitojen sisälle, porukka hyppi hautakivien päällä yrittäessään päästä parempiin asemiin, joku mummo sai sairaskohtauksen (sitä sitten elvyytettiin siellä n. 10 paikalle hälyytetyn lääkärin voimin ihmisten tuijotellessa) ja kukaan ei nähnyt tai kuullut mitään 10 metrin säteellä mikrofonista seisovia lukuunottamatta. Varpaat siinä jäätyivät, mutta olipahan hieno ilma!

Loppuilta menikin sitten ilotulitusten, linnanjuhlien ja punaviinin parissa, kuten varmaan kaikilla muillakin niillä edellämainituilla tamperelaisilla.. Ihanaa, kun viikossa on kaksi "perjantaita"!

xx

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

46. The owls are not what they seem

Viime aikoina etenkin terveyteen liittyvistä aiheista on käyty paljon keskustelua, joissa on korostunut tämä perinteinen "asiantuntija" vastaan asiantuntija -vastakkainasettelu. Aikaisemmin se oli vanhempi, opettaja, tai joku oppinut, kouluja käynyt, jonka sanaan luotettiin kyseenalaistamatta. Nykyään se on valitettavasti tosiaan niin, että kuka tahansa on täysin vapaa somessa ja kanavillaan toitottamaan totuutta milloin mistäkin asiasta, täysin omiin kokemuksiinsa tai kuulopuheisiin pohjautuen. Myös raha ohjaa ja motivoi suurta osaa niistä äänekkäimmistä vouhkaajista, harva sitä hyvää hyvyyttään jakaa ilosanomaa..



Kuva: Susanna

Kun tietoa on tänä päivänä niin valtavasti, helposti ja nopeasti tarjolla, vähentyy huomattavasti ulkoa opettelemisen tarve. Hyvä, kun itselläni menee kertolasku muistista, mihinkään sen vaativampaan päässälaskuun en ainakaan töissä lähde asiakkaan lääkitystä pohjaamaan. Mielestäni todella tärkeä asia, mihin peruskoulussa pitäisikin kiinnittää perusteellisemmin huomiota, on lähdekriittiseksi opettaminen. Perusjuttu on, että ihan kaikkea potaskaa ei tarvitse ottaa todesta, mutta olisi hyvä muistaa, että simppeliltäkin kuulostava väite voi pitää sisällään yllättäviä, hommaa monimutkaistavia puolia.



Toki oppiminen ja lähdekriittiseksi ryhtyminen vaativat tiettyä tietopohjaa, lähdekriittinenkin on vaikea olla, jos käsitteitä ei osaa yhdistää toisiinsa. On niin kovin helppoa googlata joku aihe, ja copypastettaa tulokset totuutena omiin nimiinsä.

"Kömmähdyksiä" sattuu toki itsellenikin, en mielestäni ole todellakaan mikään maailman paras arvioimaan tekstejä ja näkemyksiä eri kulmista tai kriittisesti. :D Siinä voi kuitenkin oppia paremmaksi, ja aika usein olisi hyvä etsiä se toinenkin mielipide.

Farmasianpäivillä eräällä pisteellä esiteltiin muutamaa erilaista ravintolisää, joista kiinnostuin erityisesti yhdestä kurkumavalmisteesta. Kurkumaa ja sen erinomaisuutta on hehkutettu vaikka kuinka monessa naistenlehdessä, blogissa ja ruokapäivityksessä, sekä mitä itse pidän näistä lähteistä luotettavimpana, ihan terveydenhuollon ammattihenkilöiden tietokannassa, Terveysportissakin. Alustavissa tutkimuksissa kurkuman on huomattu lievittävän tulehdusta, parantavan veren rasva- ja sokeriarvoja, lievittävän närästysoireita, suojaavan maksaa ja estävän jopa syöpää. Aikamoista?!

Mitä en ole tullut ajatelleeksi, on se, mitä sille kurkumalle kehossa tapahtuu, kun sitä siitä maustepurkista kaataa vaikkapa mehun tai hedelmäsmoothien joukkoon. No, vastaus on, että käytännössä ei mitään. Kurkuman tehoaineesta, kurkumiinista oli kyllä tutkimusten valossa oikeasti ihan lääkkeisiinkin verraten hyvä teho esimerkiksi kivun lievityksessä (ibuprofeeni, diklofenaakki), mutta tämä edellytti tietysti, että kurkuma oli pakattu oikeaan muotoon.

Käytännössä siis se marketin perus purkkikurkuma on ihana väri- ja makulisä ruokiin, mutta siihen se sitten käytännössä jääkin. Öljyn kanssa nautittuna kurkumiinin biologinen hyötyosuus, eli se, mitä siitä oikeasti pääsee elimistön käyttöön, parani kyllä heti jopa 50-kertaiseksi jauheeseen verrattuna. Kaikkein parhaaseen tulokseen kuitenkin päästiin, kun kurkuma pakattiin miselleihin, eli eräänlaisiin rasvamolekyylien muodostamiin pallomaisiin rakenteisiin. Tällöin hyötyosuus parani yli 1300-kertaiseksi kurkumajauheeseen verrattuna.



Onko tällä sitten oikeasti mitään merkitystä, jos muutenkin terveellisesti elävät, perusterveet teinit kyllästävät itsensä kurkumalla terveysbuuminsa kourissa? Eikä kurkumiinin terveelliseksi väittäminen toki mikään vale edes olekaan. Se on kuitenkin jo todellista harhaanjohtamista, jos joku kuvittelee ylistävien kirjoitusten pohjalta esimerkiksi parantuvansa syövästä tai estävänsä sen synnyn kurkumaa nauttimalla.

Mitä siihen lähdekriittisyyteen tulee, en toki itsekään perehtynyt esittelyn kuuntelemista tarkemmin kyseisiin tutkimuksiin, tai niiden luotettavuuteen. Eikä se yksityiskohta toisaalta ollutkaan ihan tarkalleen tämän tekstin pointti, vaikken kyllä kehtaisi kirjoittaa kaikkien nähtäville totuutena mitään sellaista, mikä voitaisiin jatkossa osoittaa perättömäksi, tarkistamatta faktoja edes muutamasta lähteestä etukäteen. Toki kurkumiinin kemiallisen rakenteen perusteella miselliin pakkaaminen voisi kyllä parantaakin sen imeytymistä huomattavasti. Oli asia miten oli, tämä oli lähinnä itselleni taas hyvä oppitunti siitä, että aina edes niissä luotettavimmissakaan lähteissä ei oteta kaikkia käytännön kannalta tärkeitä seikkoja huomioon.

xx