maanantai 20. helmikuuta 2017

7. There is no place like home


Koti on siellä minne posti tulee. Toisaalta koti on siellä, missä perhe ja läheiset ovat. Tykkään matkustella ja käydä uusissa paikoissa, mutta kotiin palaaminen on silti aina siistiä. Toiseen kaupunkiin muutto on ollut yhtä lailla virkistävää, samoin vaihtovuosi Saksassa. Kaikilla ei ole mahdollisuutta matkustaa, itse olen siinä onnekkaassa asemassa, että olen päässyt reissaamaan paljon. Osa sitä reissun tunnelmaa on ehdottomasti se, kun saa matkan loppuessa tuoda ne kaikki uudet kokemukset mukanaan kotiin. Jakaa niitä kotona odottaneille, tai muistella itsekseen myöhemmin.

Olgakin tykkää olla kotona. Se on paljon rennompi kun vieraissa, pötköttelee itsekseen ja duunailee omiaan. Kukaan ei jatkuvasti pidä silmällä tai leikitä tai huomioi. Systeriä on kuitenkin aina ihana lähteä moikkaamaan. Pienenä pallerona noi kaksi pyörivät yhtenä lihapullana pitkin lattioita koko kyläilyn - ja ainakin Olga nukkui sitten viikon putkeen kun päästiin kotiin.















Olgan koiramutsi ei ole ihan niin energinen tapaus. Se vietti tämänkin viikonlopun pääosin keittiön kaapin alla. Kuvaa varten rouva suostui poikkeuksellisesti kääntämään jopa naamansa kohti kameraa. Mikäs siinä lieden alla saunoessa. Tukka mintissä ja kaikki.

Siskon potretti onnistui lähinnä ton pehmorotan kohdalla. Allilla ei paljon ole aikaa odotella, että kamera kerkiää tarkentaa. Koiria katsoessa ei kyllä ensimmäisenä tulisi mieleen, että meidän piski on noille kahdelle valkoiselle jotakin sukua. Allilla on alapurenta, Olgan veljellä yläpurenta ja Olgalla täydellinen hammaskalusto. Äidin suuhun ei yllä, kun sen pää on niin syvällä kaapin alla. Älykkyydestä ei sitten sen enempää.


Olga hengailee aina kotona(kin) kahdella jalalla, ruokapöytään tai uuniin nojaillen, kun laitan ruokaa tai syödään. Uhkailen sitä aina, että kohta lentää joku kiehuva spagetti tai parsakaali päähän, mutta ei ole tehonnut. Eikä kyllä lentänyt. Mut ihan varmasti vielä joku päivä. Koti ei olis koti enää ilman koiraa. Tota yhtä tiettyä.

Kuopioon on välillä haikea palata, kun haluaisi vaan jäädä Tampereelle kaikkien kavereiden ja perheen luo. Mut toisaalta välillä ei yhtään jaksaisi junailla Tampereelle pyörimään toisten nurkkiin, kun kotona on niin kivaa. No, viime viikonloppuna meni taas aika satsit punkkua ja äidin mustikkapiirakkaa, kuten oikeestaan aika moni kerta tässä viimeisimmistä reissuista on mennyt, että nyt on ehkä ihan hyvä vaan hoitaa velvollisuuksia hetken taas täällä kotona, jonne mun posti tulee. (Ja muuten jonkun hiton Sirpan posti myös, melkein joka viikko!! What??) Kerkesin mä onneks jo spinningin käydä polkaisemassa pienenä kurinpalautuksena, että uskaltaa sitten haaveilla seuraavasta reissusta jossain kohtaa. :-D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti