tiistai 21. helmikuuta 2017

8. Acai bowl

Okei. Otsikko johtaa vähän harhaan. Mun kulhossa oli nimittäin enemmän mm. selleriä kun sitä acai-marjaa. Mutta ei se mitään.




Mun ekan oikean Acai Bowlin söin viime kesänä Portugalissa. Ja en muuten pettynyt! Sama mesta tarjoili myös ihania vohveli- ja frozen yoghurt-annoksia, joten reseptit olivat kyllä hallussa herkkujen suhteen. Smoothie oli kermaista, kylmää ja kuohkeaa. Päälle sain ainakin banaania ja hunajaa.

Acai on oikeissa acaibowleissa yleensä pyreenä, mutta (ei sillä, että oisin kauheasti yrittänyt etsiskellä) Suomessa en ole pyrettä bongannut edes pakkasesta. Käytin siis kuivattua ja jauhettua marjaa, jota pussin kyljessä suositellaan käytettävän 1-2 tl. Vahva suositus myös Lidlin pakastetulle lehtipinaatille. Paljon parempaa, kuin ne normi-pakastepinaatit, eikä tarvi stressata tuoreiden 30€/kg lehtien mätänemisestä muovipussukassa.



Acain lähteenä toimii Paranassaipalmu, joka on siis ihan oikea, esimerkiksi Brasiliassa yleinen puu. Palmun hedelmistä, eli näistä niin kutsutuista viinirypäleen kokoisista acai-marjoista tehdään yleensä sakeaa mehua Amazonin asukkaiden nautiskeltavaksi.

Joku välkky joskus 2000-luvulla keksi, että amazonilaiset varmasti juovat mehua marjojen korkean antioksidanttipitoisuuden vuoksi. Sitten se toi niitä esimerkiksi just sinne Portugalilaiselle ostarille, jotta kaiken maailman Rosannat voivat lentää jokusen tuhat kilsaa sieltä mättäältä ysitien vierestä, omien tylsien ja pikkuruisten metsämustikoittensa keskeltä syömään niitä ihanan terveellisiä, suuria ja muhevia, pakastettuja Amazonin antimia. Ja nyt kukaan ei varmaan enää kummastele, miksi lähikaupasta saa Fazerin pullapitkoja muttei acai-marjoja.






Kikkoja rakenteeltaan kuohkeaan smoothiebowliin on olemassa pari.
  1. Älä laita liikaa nestettä. Sitä saa aina lisättyä jos siltä näyttää, mutta poistaminen on vaikeampaa. Mehua ei ole kiva lusikoida ja ne sun kaikki kivat päällyset putoavat kulhon pohjalle, etkä saa kivoja kuvia instagramiin.
  2. Blendaa tarpeeksi kauan. Silleen, että alkaa jo vähän ärsyttää se meteli.
  3. Käytä jotain jäistä. Marjoja, banaania, jäitä tms. Raikastaa koostumusta kivasti!
  4. Avokaado. Avocado. Avokado. Tekee koostumuksesta kermaisen!
  5. Käytä jotain jähmettyvää. Esim. geeliytyvää kuitua sisältäviä aineksia, kuten chiansiemeniä.
  6. Aikaväli tekemisen ja syömisen välillä. Kerran töissä luulin jo sekunnin sadasosan, että joku oli syönyt puolet mun pinaatti-selleri-kurkkusmoothiesta, mutta se olikin vaan lässähtänyt odotellessaan mua jääkaapissa.
ACAI BOWL  
½ pakastettu banaani
pakastemustikoita
pakastettua lehtipinaattia
1½ tl acai-jauhetta
lehtisellerin varsi
1 tl chiansiemeniä
vaniljaa
steviaa
makeuttamatonta mantelimaitoa 
--- 
kookoshiutaleita
pakastevadelmia
mysliä
tuoretta mangoa
cashewpähkinöitä 

xx 

2 kommenttia:

  1. Jeeee ihanaa että kirjoitat taas !! 😍 Huvittavaa kyllä kun mun eka kosketus acaíhin oli just vaihdossa Brasiliassa, missä sitä ei todellakaan pidetty minään ihmeellisenä gourmet-superterveyspommiherkkuna, ihan tavallisena jätskin korvikkeena jota vedeltiin välipalaks nimenomaisissa Acaí-"baareissa"/kahviloissa, joita on suurinpiirtein joka kadun kulmassa :'D En malta odottaa että pääsee sinne taas syömään noita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi <3 Niinhän ne raahaa just jotain kuivattuja mustikoitakin Kiinaan, jossa maksetaan hulluja summia terveyspommeista.. Brasseihin olis kyllä siisti lähteä käymään kans!

      Poista