perjantai 1. syyskuuta 2017

39. Kukkakaalitalkoot!

Oon viimepäivinä törmännyt somessa ja iltapäivälehdissä muutamaankin otteeseen termiin kukkakaalitalkoot. Raukat (kukkakaalit) ovat kaikki (syystä että viime kesä) kypsyneet samaan aikaan, ja nyt on "puoli-ilmaisia kukkakaaleja vaikka muille jakaa". Viimeksi kaupassa ollessani löysin myös laarillisen kilohinnaltaan vielä puoli-ilmaisestakin puolet ilmaisempaa (3/4 ilmaista?) kauden vihannesta. Nimittäin kesäkurpitsaa!



Heräsin aamulla jo seitsemäksi tappo-intervallijumpalle, ja vaikka toisin voisi kuvitella, olen siitä lähtien ollut aika energinen. Pyykinpesun ja riisipiirakoiden paistelun lomassa ajattelin leipasta vähän suolaisia piiraita, mistäpä muusta, kun juurikin jääkaappiin lymyilemään jääneistä kukkakaalinpäästä ja just-vielä-syömäkelpoisesta kesäkurpitsasta.

Pidemmittä puheitta, toinen resepteistä on sekaaniversio, toisessa ei ole käytetty lihaa eikä vehnää, mutta pari syntymätöntä kananpoikasta, sekä vasikan ravintoa kylläkin. Mutta se synti sallittakoon tällä kertaa, onhan tässä sentään pelastettu pari vihannesta varmalta mätänemiseltä! Tässä myös hyvä recipe niille, jotka eivät keksi mitään kokattavaa broilerin jauhelihasta. Noh, asiaan.

BROILERI-KESÄKURPITSAPIIRAS

  • valmis piirakkataikina (tai jos oot vielä muakin ahkerampi, teet itse)
  • 1/2 kesäkurpitsa
  • 1/2 prk valkosipulituorejuustoa
  • tuore sipuli
  • valkosipulinkynsi
  • 1/2 prk kermaviiliä
  • 2 munaa
  • 400 g broilerin jauhelihaa
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta rosmariinia
  • juustoraastetta
Lämmitä uuni 175 asteeseen. Levitä piirakkataikina halkaisijaltaan n. 25cm vuokaan ja esipaista tarvittaessa. Paista hienonnetut sipulit ja broilerin jauheliha pannulla. Mausta suolalla, pippurilla ja rosmariinilla. Höylää kuorimaveitsellä kesäkurpitsasta ohuita siivuja. Rullaa ja asettele siivut vuoan reunoille. Broilertäytettä varten sekoita tuorejuusto, kermaviili, munat ja sipuli-broileriseos keskenään. Maista ja mausta. Levitä täyte pohjan päälle ja ripottele kanatäytteen päälle juustoraastetta. Voitele kesäkurpitsaruusut kevyesti oliiviöljyllä. Paista n. 20 minuuttia, tai kunnes täyte on hyytynyt ja saanut hieman väriä.





FETA-PINAATTI-KUKKAKAALIPIIRAAT

  • nyrkin kokoinen pala kukkakaalia
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 1 muna 
  • suolaa
  • reilu kourallinen pinaattia
  • valkosipulinkynsi
  • 1/2 prk kermaviiliä
  • 1 muna  
  • 2-3 rkl fetaa tai salaattijuustoa
  • mustapippuria
Hienonna kukkakaali veitsellä tai monitoimikoneessa "riisiksi". Jauha kaurahiutaleista jauhoa, esim. sauvasekoittimella. Tee taikina kukkakaalista, kaurahiutaleista ja munasta, mausta ripauksella suolaa. Esipaista 5 minuuttia 175 asteisessa uunissa. Paista valkosipuli ja pinaatti öljyssä pannulla. Sekoita kulhossa muna, kermaviili, kypsä pinaattiseos ja murustettu feta, mausta pippurilla. Levitä taikinan päälle ja paista n. 10 minuuttia, tai kunnes täyte on hyytynyt.






  xx

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti