perjantai 8. joulukuuta 2017

47. Hello December!


Apua, joulukuu on jo hyvällä vauhdilla menossa kohti aattoa! Tuntuu, että kulunut syksy on taas tuntunut tosi raskaalta. Marraskuun lopussa ollaan yleensä kokattu thanksgiving-ateria perheen kanssa, mutta nyt kun vanhemmat karkasivat Australiaan kuukaudeksi, sekin perinne jäi tänä vuonna.

Oon erityisesti syksyn pimeimpään aikaan taipuvainen pineen melankoliaan. Perinteet ja yhdessäolo läheisten kanssa yleensä vähän lievittää sitä synkistelyä, kun joka viikolle on aina jotain pientä ja mukavaa odotettavaa. Ja vaikkei olisi, yritän pitää itseni kiireisenä hommaamalla kaikenlaista tekemistä, enkä yleensä malta vapaapäivinäkään olla vaan. Aina täytyy tehdä jotain tähdellistä, koska muutenhan se päivä menee ihan hukkaan! Välillä musta kuitenkin tuntuu, että olen vapaapäivien jälkeen vaan entistä väsyneempi. Joskus olisi siis hyvä osata vähän rentoutua.

Mulla kävi tänään asiakas, joka oli jo pidemmän aikaa joutunut syömään purkista prednisolonia, eli kortisonia. Asiakas kertoi, että paino oli noussut 10 kiloa kuurin aikana. Stressi nostaa myös kortisolitasoja, joten ei se kovin terveellistä voi olla painaa jatkuvalla syötöllä menemään. Seuraavan kerran lomailen sitten ensi kesänä, koska talvilomaa ei ehdi vielä nykyisestä työpaikasta kertyä. Ei sillä, etten viihtyisi töissä, mutta onneksi jouluna on edes muutama päivä vapaata!






Ehkä tässä on ollut jotenkin vaikeuksia totutella aikuisten töihin ja työaikoihin. Siihen, että pitää olla tietyssä paikassa tiettyyn aikaan ja tietyn aikaa. Kouluun kun ei ollut kolmeen vuoteen ihan aina pakko mennä, hommat sai suurelta osin hoitaa kotoa käsin silloin kun huvitti. Edellisen kerran, kun tein täyttä työaikaa, vietin lukion jälkeistä välivuotta tarjoilijana kiireisessä ravintolassa. Aika on ehkä vähän kullannut muistoja, mutta kyllä mä silloin olin pakostakin työn fyysisyyden takia tosi väsynyt. Monesti pääsin sängystä ylös vasta, kun oli pakko, ja töistä päästyä olin niin uupunut siitä ravaamisesta, että olisi vain tehnyt mieli kaatua sänkyyn. Silti pakotin itseni vielä salille ja ryhmäliikuntaan, joten aika poikki on täytynyt pienen ihmisen olla.

Nyt toki työ on mielekkäämpää, mutta vastuu kodin hoitamisesta on siirtynyt itselle. Jos jääkaapissa ei ole mitään syötävää, tai vessapaperi on loppu, sitä on pakko lähteä kauppaan ihan omin jaloin.





Käytiin itsenäisyyspäivänä Kalevankankaan hautausmaalla sankarihaudoilla, mutta se reissu oli kyllä rehellisesti sanottuna aikamoinen fiasko. Kutakuinkin koko Tampere oli tunkenut sinne aitojen sisälle, porukka hyppi hautakivien päällä yrittäessään päästä parempiin asemiin, joku mummo sai sairaskohtauksen (sitä sitten elvyytettiin siellä n. 10 paikalle hälyytetyn lääkärin voimin ihmisten tuijotellessa) ja kukaan ei nähnyt tai kuullut mitään 10 metrin säteellä mikrofonista seisovia lukuunottamatta. Varpaat siinä jäätyivät, mutta olipahan hieno ilma!

Loppuilta menikin sitten ilotulitusten, linnanjuhlien ja punaviinin parissa, kuten varmaan kaikilla muillakin niillä edellämainituilla tamperelaisilla.. Ihanaa, kun viikossa on kaksi "perjantaita"!

xx

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti